Tietoa hoidoista

Kuppausta on harjoitettu jo ennen ajanlaskun alkua. Suomessa sillä on satojen vuosien historia, ja edelleen paikkansa tämäkin päivän elämässä. Kuppaus on kokemassa uutta nousuaan nuorten aikusten keskuudessa luonnonmukaisena, lääkkeettömänä hoitomenetelmänä.

Kuppauksella voidaan hoitaa monenlaisia vaivoja. Korkea verenpaine, lihasperäiset kivut ja säryt kuten päänsärky, niska- hartiasärky, iskias ja selkäsäryt ovat yleisimmin hoidettuja vaivoja. Iho-ongelmat kuten akne, paiseet, psoriasis kuuluvat myös kuppauksella hoidettaviin vaivoihin. Useasti kroonisissa sairauksissa on kyse kehon ylirasituksista, kuonaantumisesta, stressistä. Kuppauksella lisätään aineenvaihduntaa ja poistetaan kuona-aineita ja stressiä. Kuonan mukana poistetaan kehosta myös raskasmetalleja.

Milloin kuppaus ei sovi? 

Aina kuppaus ei ole sovelias hoitomuoto. Vaikea sydänsairaus, huonossa hoitotasapainossa oleva diabetes ja vasta sairastettu syöpä ovat kuppauksen vasta-aiheita. Samoin hyvin alhainen verenpaine tai anemia estävät kuppauksen, kuten myös verenkiertolääkitys (Marevan, Plavix ym.).


Imukuppihieronta (kuivakuppaus, liukukuppaus) on hyvä vaihtoehto kuppaukselle. Nimensä mukaisesti hoito suoritetaan liu`uttamalla imukuppeja iholla, jolloin hoidon teho perustuu osin kuppien muodostamaan alipaineeseen. Hoito rentouttaa kireitä lihaksia, vilkastuttaa aineenvaihduntaa, vähentää turvotuksia, parantaa verenkiertoa ja säännöllisellä hoidolla jopa selluliittia saadaan sulamaan. Imukuppihieronnalla päästään käsittelemään myös kireitä lihaskalvoja. Kädet ja niska käsitellään klassisen hieronnan ottein.

Vasta-aiheita imukuppihieronnalle ovat vaikea sydänsairaus, tuore syöpä ja verenkiertolääkitys. Jos iholla on runsaasti luomia, imukuppeja ei voida käyttää. 


Turvekäärehoidossa pääset nauttimaan kotimaisen suoturpeen hyvää tekevistä ominaisuuksista! Turve sisältää tuhansia hoitavia yhdisteitä, joiden kaikkien hoidollisten vaikutusten tutkiminen on mahdotonta. Satoja vuosia sitten suohon kaivettiin kuoppa, johon laskeuduttiin saamaan tervehdyttäviä hoitoja. Nauttikaamme luonnon tarjoamasta upeasta hoitotuotteesta!

Sinut pakataan lämpimään turvepakettiin 45 minuutiksi. 20-30 minuutin kohdalla turpeen vaikutus saavuttaa huippunsa, ja saat köllötellä turpeen sylissä riittävän kauan parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi. Voit valita turpeeseen suklaan tai katajan antamaan lisäpotkua ja huumaavaa tuoksua hoidolle!

Turve poistaa kuona- ja myrkkyaineita kehosta. Se vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa sekä poistaa turvotuksia. Turve hoitaa reumaattisia särkyjä. Hyviä hoitotuloksia on saatu monissa iho-ongelmissa (akne, atooppinen iho, psoriasis, hiuspohjan ongelmat), ihon ohentumissa ja haavaumissa turve elvyttää solutoimintaa ja nopeuttaa paranemista. Turve vaikuttaa myönteisesti ihon kimmoisuteen, kosteustasapainoon, pehmeyteen ja talinerityksen tasapainotukseen. Hormonaalisesti turvehoito auttaa vaihdevuosiongelmiin sekä selluliittiin.

Vasta-aiheena turvehoidoille on raskaus ja eräät hormonaaliset sairaudet (mm. syöpä).


Turvesukkahoito on kevyempi versio turvekäärehoidosta. Tällä hoidetaan erityisesti jalkaterien ja säärien ongelmia, mutta hoito vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko kehoon vilkastuttaen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa ja poistaen näin turvotuksia. Turve tasapainottaa ihon pH:ta, jolloin varvasvälien terveysongelmat vähenevät. Jalkaterien iho-ongelmat johtuvat usein ihon väärästä pH:sta.

Sääret pakataan turvepusseihin 30 minuutiksi nauttimaan lämpimän turpeen hoitavista ominaisuuksista. Hoidon aikana käsivarret käsitellään klassisen hieronnan ottein. Voit myös halutessasi saada kasvoille suklaaturvenaamion.